L.K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

(Karisto 2017)

Hätkähdyttävä rikosdraama koulumaailmasta


Kun Hege aloittaa yläasteen Helsingin Klassisessa Yhtenäiskoulussa, hän kuulee ensimmäisen kerran Teemu Vallasta. Silloin tämä on jo kuollut. Historian opettajan ja koulun terveydenhoitajan poika on menehtynyt kesällä insuliinin yliannostukseen koulun opettajien perinteisellä mökkireissulla, jolle on tällä kertaa osallistunut poikkeuksellisesti myös Teemu ystävänsä Elian kanssa. Omia teitään kulkeva Hege tutustuu uudessa koulussaan taideluokalla opiskelevan Eliaan, jonka kanssa päätyy pohtimaan Teemun kuolemaa. Oliko se sittenkään tapaturma? Hegen on pakko puhua asiasta enolleen Olalle, joka toimii Helsingin poliisin murharyhmässä rikostutkijana.


Poika - Murha seitsemännellä luokalla liikkuu lähes kartoittamattomalla alueella, nuorille lukijoille kirjoitetun henkirikoksen parissa. Romaani täyttää jännittävyydessään ja rikostutkinnan kuvauksessaan kaikki aikuisdekkarin tunnusmerkit, vaikka kirjan pääasiallinen näkökulma onkin nuorilla. Ja ennen kaikkea kirja on todellinen page turner!

L.K. Valmu on Hämeenlinnassa syntynyt kirjailija, jonka kirjallinen kutsumus on saada houkuteltua lisää nuoria kirjojen pariin. Koukuttimena hän käyttää autenttisesti taustoitettuja tarinoita ja useita eri näkökulmia, niin nuorten kuin aikuistenkin.